VUORISTORATAA KISAKAUDELLA
Moikka,
Nyt on kansainvälinen kisakausi saatu pakettiin ja kausi onkin ollut vaihteleva.
Kaikin puolin kuitenkin paras kausi koskaan aikaisemmin. Olen oppinut menneellä kaudella ihan hirmuisesti itsestäni ja kehittynyt urheilijana ja ihmisenä paljon. Olen super kiitollinen mahdollisuuksista mitä sain kauden aikana kokea, uusiin ihmisiin johon olen päässyt tutustumaan ja treenikumppanit joista on tullut tärkeitä ystäviä. Iso kiitos tukitiimilleni, perheelleni ja erityinen kiitos valmentajalleni Lazolle.
Paljon on kuitenkin vielä tekemistä tulevalle kaudelle ja tiedostan tasan tarkkaan missä on kehitettävää. Olen super innoissani tulevasta kaudesta, sillä haluaisin jo näyttää mihin pystyn.
Kausi oli hieman erilainen kuin koskaan aikaisemmin. Tein päätöksen jatkaa Lazon kanssa menneellä kaudella, niin kuin myös tulevalle kaudelle. Aloitimme kauden tietämättä kuinka se tulee toimimaan, visio oli ja sitä lähdimme toteuttamaan. Loppujen lopuksi kaikki järjestyi paremmin kuin osattiinkaan kuvitella. Olen päässyt tutustumaan paljon uusiin laskijoihin ja valmentajiin. On ollut ilo huomata kuinka hyvä tahtoisia ihmisiä maailmalta löytyy ja kuinka yhteistyö muiden joukkueiden kanssa on toiminut erittäin hyvin...
Palataan kuitenkin hetkeksi vielä takaisin menneeseen kisakauteen.
Kausi alkoi Söldenistä, mikä tuli taas todella nopeasti vastaan kuten joka vuosi. En itse tiennyt ollenkaan missä oma laskeminen sillä hetkellä oli, mietin peräti että olenko kilpailukykyinen. Sölden toimi itselleni suunnan antajana siitä mihin lähdemme kilpailemaan levin jälkeen.
Levi tuli ja meni. Siellä treenit kulkivat hirmu hyvin ja päätimme ottaa tietoisen riskin ja lähdimme Amerikkaan kilpailemaan. Luotto omaan tekemiseen oli kuitenkin sillä tasolla, tiesin että hyvällä laskulla on mahdollista laskea pisteille.
Killingtonissa tämä oli lähellä, lopulta tosin törmäsin toiseksi viimeiseen porttiin joten maaliviiva jäi suurpujottelun osalta näkemättä. Pujotteluun annoin vielä mahdolliuuden sillä muita suomalaisia ei Amerikkaan lähtenyt, joten täytin maapaikan ja sijoitus oli noin 40:s.
Killigtonista matkasimme rajan yli Kanadan puolelle Quebecin Mont Tremblantiin. Rakastuin paikkaan heti. Tiesin laskuni olevan todella hyvällä tasolla ja olin erittäin innoissani kisasta. Ensimmäisen kisapäivän laskeminen olikin oikeastaan omaa parastani, mutta radan loppuosalla kyletin ja menetin mahdollisuuteni. Olin todella vihainen ja harmissani tekemästäni typerästä virheestä... Toisena kisapäivänä pyrin pitää hermoni kurissa, parasta laskemista se ei todellakaan ollut mutta riittävä toiselle kierrokselle. Joten jonkinsortin virstanpylväs tuli saavutettua ja ensimmäistä kertaa Maailman Cupin pisteillä.
Tremblantista matkustimme takaisin Amerikan puolelle ja tällä kertaa treenaamaan Burke Mountainille. Minut otettiin viikoksi mukaan Puolan joukkueen, Magda Luczakin tiimiin. Treenasin heidän kanssaan ennen Kanadan Tremblantissa pidettyjä Pohjois Amerikan Cupin kisoja.
Viikko ennen joulua palasin kotiin pitkältä Amerikan matkalta ja huomasin olleeni hieman jo väsynyt, joten joulutauko tuli tarpeen.
Alppihiihdon kilpåailukalenterissa ei ole liikaa aikaa lomailla joulun alla, sillä jo joulupäivänä matkustin takaisin keski-eurooppaan. Itävallan Lienzissä kilpailtiin jo 28.-29.12. Sieltä ei hirveästi jälkipolville jäänyt kerrottavaa.
Uuden vuoden vietin Ljubljanassa rentoutumisen merkeissä ja siellä olikin todella viihtyisä uusi vuosi. Sieltä nokka jatkui kohti Kranjska Goraa, jossa kilpailtiinkin vaihteeksi vesisateen merkeisssä. Itselleni valmistautuminen kisaan ei ollut paras mahdollinen, lämppälaskuja ei päässyt laskemaan lumenpuutteen ja kaatosateen takia, näihin ei voi vaikuttaa ja siksi onkin tärkeää keskittyä ja luottaa omaan tekemiseen. Annoin tämän häiritä liikaa omaa valmistautumista kisaan, mutta näistä oppii ja tämä oli taas yksi muistutus olla keskittymättä asioihin mihin ei voi vaikuttaa.
Kranjska Goran jälkeen matkustimme pitkän matkan yhtäsoittoa Sestriereen, minulle kauden ensimmäisiin Eurooppa Cupin kisoihin. Sää olosuhde oli jäätävä ja paljon siellä pähkäiltiinkin onko kisat turvallista käydä läpi. Ne kisat olivat haastavat, pyrin kuitenkin tekemään parhaani, vaikkakin lyhennetyllä radalla laskeminen tuntui takkuiselta. Sestrieren jälkeen kuitenkin saimme erittäin hyvän treeniblokin Obdachissa ja tuntui että laskemiseen tuli taas napsu lisää tehoa. Joten Jasnan Maailman Cuåpin kilpailuun lähdin innolla.
Jasnasta käteen jäi niukka tappio 30 ulkopuolelle... Se kaihersi. Jasnan jälkeen lähdin käymässä kotona muutaman päivän ennen Kronplatzin Maailman Cuppia. Siinä vilskeessä on tietysti hankala rauhoittua ja olla läsnä. Kronplatziin lähdin kuitenkin uudella innolla ja olin halukas tehdä tulosta Jasnan jälkeen. Taisi siinä kohtaa mennä hieman yliyrittämiseksi ja toivottu lopputulos harvoin tulee väkipakolla, sillä rentous puuttui.
Käytiin keskusteluja Kronplatzin kisan jälkeen ja tuntui että olin turhaan asettanut itselleni paineita... Rentoutin tekemistä ja kappas kepponen treenit lähtivät taas sujumaan toivotulla tavalla. Treenasin muutaman päivän kaikkien rakastamassa Pozza di Fassassa. Siinä rinteessä harvoin tuntuu laskeminen hyvältä, helpolta tai nautinnolliselta, treenin näkökulmasta se on kuitenkin erittäin hyödyllistä. Ensimmäistä kertaa kuitenkin tunsin että minä ohjasin laskemista siinä rinteessä, hahaha.
Pozzan treeneistä matka jatkui Barcelonaan, jossa vietimme kahden päivän pikkuloman, sillä seuraava Maailman Cup kilpailu olikin Andorran Soldeussa. Se olikin minulle kauden viimeinen Maailman Cupin kisa, mikä tuntuu hassulta ajatella näin jälkikäteen. Harmillisesti oma lasku jäi viimeisille porteille...
Maailman Cup kaudesta jäi todella katkeran suloiset fiilikset, sillä laskeminen on ollut paikotellen todella hyvää, mutta kokonaisuus on puuttunut... Siihen pyrin tulevalle kaudelle panostamaan entistä enemmän.
Andorran jälkeen matkustin valmentajani kyydissä Zagrebiin vetämään fysiikkatreeniblokin. Pääsin Marino Basicin oppeihin, jossa treenaa monet muut huippu-urheilijat. Oli todella motivoivaa nähdä muitakin huippu-urheilijoita treenaamassa. Sieltä sain paljon uusia oppeja ja uutta näkökulmaa treeneihin.
Helmikuussa ei oikein mitään poikkeuksellisesti ollut kisakalenterissa, sillä tänä vuonna ei mitään arvokisoja pidetty. Eurooppa Cupin osakilpailutkin peruttiin lumenpuutteen takia.
Pieni hengähdystauko ennen pohjoista. Palasin kotiin ennen kuin kisarupeama alkoi Norjassa Eurooppa Cuppien merkeissä. Ensimmäinen etappi oli Ål, jossa kisasin kaksi Eurooppa Cupin suurpujottelua. Pari treeniä viereisessä tunturissa Geilossa ja sitten kisaamaan. Hampaan koloon jäi nämä kisat, sillä ekassa kisassa en saanut kasattua oman tasoisia laskuja, mutta lopputulos oli kuitenkin sija 6. Toisessa kisassa olin ihan podium paikassa kiinni, sillä ensimmäisen kierroksen jälkeen olin sijalla 4. Toinen kierros tuntui hyvältä ja maaliin tullessa olin tyytyväinen laskuuni, siltikään se ei ollut nopea ja lopputulokseksi jäi karvainen 9:s sija.
Ålista makustimme Norefjelliin, jossa oli tarkoitus kisata kaksi puikkakisaa. Tämä ei ihan putkeen mennyt, sillä ensimmäisessä kisassa kaaduin ja satutin peukaloa hieman... Klassinen hiihtäjänpeukalo tuli diagnoosiksi, eli peukalon nivelsiteet ottivat osumaa. Tästä syystä jätin toisen päivän kisan välistä.
Norefjellistä matkustimme kohti Hafjelliä. Hafjellissä kisattiin Eurooppa Cupin finaalit. Jännitin kovasti miltä peukalo tuntuu ja antaako se myöten parhaaseen suoritukseen. Hyvä puoli urheilussa on adrenaliini, joka estää kivun tunnetta. Joten adrenaliinihuurussa en tuntenut ollenkaan kipua, vaikka alitajuntaisesti sitä hieman varoin.
Suurpujottelu kisa oli minun osaltani vuoristorataa. Ensimmäinen kierros tuntui hyvältä ja ihmettelin taas maalissa miten hävisin 2s kärkeen, mutta tempo puuttui täysin ja nähtävästi vain nautiskelin. Sain jännittää riittääkö laskuni edes 30 parhaan joukkoon... Onnekseni olin ensimmäisen kierroksen jälkeen 27:s. Lähdin toiseen laskuun ihan eri mentaliteetillä ja olin täysin läsnä suorituksessani. Maaliin tullessani mietin vain mielessäni, että tää oli super ja halusin vain lisää. Toinen lasku olikin nopein ja nousin 18 pykälää sijalle 9.
Hafjellin toisen kierroksen laskusta sain taas oppeja muistivihkoon. Olimme heti kisan jälkeen matkalla Trysiliin, sillä siellä kisasin vielä Tanskan mestaruuskisat ennen kotiin paluuta. Voittohan sieltä nasahti ja hyvillä mielin pystyin päättämään Norjan reissun.
Pari viikkoa kotona... Pikkuhiljaa aloin palautella kroppaa ja mieltä kisarupeaman jälkeen. Mukaan tuli toinen pieni haaste, sillä nilkkani oli ärtynyt ikäväksi ja kerran kyykkyä tehdessäni se vihlasi ja tunne tuntui kuin salaman iskulta pohkeessa asti. Huomasin jonkin olevan vialla...
SM-kisat tuskastelin nilkan kanssa läpi. Laskeminen ei tuottanut liiallista kipua, mutta kävellä en oikeen jalalla pystynyt. Päätin heti kisojen jälkeen kuvauttaa ja tutkituttaa nilkka. Yksi jalanpohjan jänne oli tulehtunut ja juurisyy onneksi löytyi hyvien lääkärien ja fyssarien ansiosta.
Nyt olen kotona ja pyrin palautumaan sekä rentoutumaan parhaalla mahdollisella tavalla kauden kuormituksesta!
Ihanaa kevättä ja kesän odotusta!
EP