TAKAISIN ALPEILLE
Moikka,
Tällä kertaa ollaan päästy takaisin laskemisen makuun. Ollaan nyt Itävallan Hintertuxissa valmistautumassa alkavaan kisakauteen. Virallinen kisakausi alkaa yleensä Söldenin maailmancupilla, joka siis tänä vuonna pidetään lokakuun 22. päivä.
Hyvä juttu on se, että Eurooppaan on satanut paljon lunta ja nyt kelpaa laskea. Täällä on tosin ollut vähän pehmeetä, mutta uskoisin sen paranevan tulevina päivinä.
Ennen leiriä kävimme Vuokatissa tekemässä fysiikkatestit, mitkä osoittivat, että eteenpäin ollaan menty. Yhtälailla kuin mikä muukin laji, on siellä fysiikassakin vielä osa-alueita, mitä täytyy parantaa. Tuloksiin voi kuitenkin olla tyytyväinen, sillä eteenpäin on menty.
Vuokatista viikon jälkeen lähdimme suuntaamaan Itävaltaa kohti. Ensimmäinen pysäkki oli Atomic, Altenmarktissa. Kävimme teettämässä parit monot tulevalle kaudelle ja sain suksia testiin. Atomicilta lähti myös kypärät ja lasit mukaan tulevalle kaudelle. Atomicilla henkilökunta on ihan huippuluokkaa ja apua on saatavilla nopeasti.
Nyt muutama päivä myöhemmin Hintertuxissa ollaan päästy laskemaan huippu-olosuhteissa. Kun kyseessä on ulkoilma laji niin ei voida taata, että aina treeni mahdollisuudet olisivat optimaaliset. Silloin täytyy yrittää löytää asioista ne positiiviset puolet ja yrittää parhaalla mahdollisella tavalla maksimoida sen päivän hyödyt. Koen, että olemme täällä saaneet myös huonoista päivistä hyviä.
Tarkoitus olisi laskea vielä muutama päivä täällä Hintertuxissa ja sitten valmistautua kohti koitosta Söldenissä.
-ep